Iisalmen Karateseura Ry.

Iisalmessa karaten harjoittelu alkoi Iisalmen Budoklubin alaisuudessa vuonna 1984 Jarmo Peltolan toimesta. Vuonna 1985 perustettiin Iisalmen Karateseura Ry. Toiminta oli alkuvuosina kilpailupainotteista ja seuralaiset saavuttivat parhaimmillaan SM-tasolla mitaleja sekä nuorten, että aikuisten sarjoissa. 

 

Vuonna 1987 perustettiin aikidojaos vastaamaan aikidotoiminnasta. Usean vuoden yhteistyön jälkeen aikidon harrastajat perustivat oman seuransa Shiseikanin vuonna 1999.

 

1990-luvulta 2000-luvulle toiminta on painottunut (kilpailun jäädessä taka-alalle) yhä enemmän kuntoiluun ja terveysliikuntaan unohtamatta henkisen kasvun periaatteita.

 

 

Karatea Iisalmessa voivat harrastaa yli 13-vuotiaat tytöt ja pojat sekä naiset ja miehet.