SODAN JÄLKEINEN AIKA
Shotokan dojo tuhoutui pommi-iskussa keväällä 1945. Kun Japani oli
piiritettynä samana vuonna Funakoshi muutti Oiteen Kyushuun jossa hänen
Okinawan pommituksien vuoksi evakuoitu vaimonsa asui. Elämä oli kovaa
ensimmäisinä sodan jälkeisinä vuosina eikä sensei Funakoshi ollut juuri
karaten kanssa tekemisissä tuona aikana. Funakoshi muutti takaisin Tokioon
vaimonsa kuoleman jälkeen 1947. Junamatkan aikana kaikilla asemilla oli
hänen entisiä oppilaitaan esittämässä surunvalittelujaan jotka saivat
vanhuksen silmiin kyyneleet. Sodassa oli kaatunut monia hyviä karatekoita ja
noina vuosina vallitsi jonkinasteinen kaaos. Masatomo Takagi (JKA:n
sihteeri) ei edes tiennyt mikä oli Funakoshin kohtalo ennen kuin sai
selville että tämä oli vielä elossa ja toipilaana. Oli kulunut 19 vuotta
siitä kun hän oli edellisen kerran nähnyt Funakoshin eikä tämä kyennyt edes
tunnistamaan häntä kun he lopulta tapasivat. "Tunsin kerran, kauan sitten,
miehen nimeltä Takagi" hän sanoi. Takagin vastatessa "Se olen minä, sensei"
hämmästynyt Funakoshi tarrautui hänen käteensä kiinni.
Karatelta kului joitakin vuosia sodasta toipumiseen ja tämän jälkeen lajin
kehitys oli nuoremman sukupolven käsissä. Funakoshi oli Shotokan karaten
keskushahmo, mutta tuohon aikaan hän oli jo 80-vuotias eikä voinut ottaa
enää kovin aktiivista roolia, mutta hänen rakkautensa lajiin säilyi ja hän
opettikin aina kun siihen kykeni. Hän opetti rajoitetusti Wasedassa, Keiossa
ja satunnaisesti ehkä muissakin yliopistoissa. Hänen tuntinsa Wasedassa
olivat lauantaisin ja kävijämäärä oli olematon. Kehitys oli mennyt eteenpäin
ja vain harva nuorempi harjoittelija halusi saada opetusta 80-vuotiaalta
vanhukselta etenkin kun hän oli kiinnostunut vain katasta, ja nuoret
halusivat harjoitella mieluimmin kumitea. Jossakin vaiheessa Tsutomu Ohshima
otti käyttöön säännön jonka mukaan oppilaat eivät voineet tulla vyökokeisiin
elleivät he olleet osallistuneet Funakoshin tunneille. Näin Funakoshin
tunneilla kävi enemmän oppilaita, tosin vastahakoisesti. Kaikki kunnia
Ohshimalle sillä nämä tunnit olivat Funakoshin viikon kohokohta.
Sodan jälkeisenä aikana monet budokat kokivat lajiensa harjoittelun tuovan
heidän elämäänsä sisältöä, se oli myös jotakin hyvin japanilaista. Vuonna
1954 pidettiin budolajien suurnäytös Tokiossa. Näytökseen osallistuivat
kaikkien lajien parhaimmat kuten Mifune (judo), Nakayama (Kendo) ja jo
86-vuotias Gichin Funakoshi jonka sai valtavat aplodit. Kun hän saapui
korokkeelle, nousi yleisö seisaalleen osoittamaan suosiotaan.
Funakoshin kuoleman jälkeen vuonna 1957 japanilaisessa karate-elämässä
tapahtui muutoksia. Heti sodan jälkeen Shotokanin ryhmä oli hajallaan ja
kykeni järjestäytymään joidenkin vanhempien harrastajien voimin vasta
40-luvun lopulla. Silloinkin alku oli hapuilevaa. Mielenkiintoisessa
artikkelissaan (Fighting Art International No 51) Hidetaka Nishiyama
muistelee että monet vanhat konkarit olivat unohtaneet katoja ja he
kokoontuivat usein yhteen kartuttamaan tietojaan. Kuitenkin sellaisten
ihmisten, kuten Genshin Hironishi, sitkeiden ponnistelujen jälkeen eri
Shotokan ryhmät yhdistyivät ja niin Japan Karate Association perustettiin
vuonna 1949 tai 1950.
Sivumennen sanoen, en tiedä miten Hironishi ja JKA todellisuudessa liityvät
toisiinsa, mutta asia on kuitenkin niin, että hän ja Shigeru Egami
perustivat Shotokain. Hänestä tuli sen presidentti ja Egami otti vastuun
teknisestä kehityksestä. Hironishi oli Funakoshin lempioppilaita ja hän
opetti Shotokan dojolla sodan viimeisinä vuosina. Vuonna 1937 alkaneen
Kiina-Japani sodan aikana hän osallistui taisteluihin Kiinan rintamalla. Hän
oli tarvikeupseeri, mutta sosialistisen taustansa vuoksi hän joutui
palvelemaan rivimiehenä. Kuitenkin sitkeän luonteensa ansiosta hän lopulta
yleni kersantiksi. Palatessaan Japaniin 1943 häntä pyydettiin opettamaan
Shotokan dojolle.
Joka tapauksessa JKA perustettiin siis 1949. Alkuperäisessä JKA:ssa Isao
Obata oli puheenjohtaja, Kichinosuke Saigo presidentti. Masamoto Takagi
kuului hallitukseen ja Masatoshi Nakayama toimi päävetäjänä. Gichin
Funakoshin rooli oli toimia lähinnä kelakuvamaisesti "kunnia-päävetäjänä".
Koska liitto oli yhdistänyt monia eri Shotokan tyylin ryhmiä, olivat
ristiriidat ilmeisiä. Jokaisella campuksella oli hieman oma versionsa
Shotokanista ja ongelmia esiintyi esimerkiksi vyökokeissa jos arvostelijoiden
joukossa oli eri yliopistojen ohjaajia.
Amerikkalaisessa Black Belt lehdessä oli ("A New Day in Karate", 10/1965)
mielenkiintoinen artikkeli joka valaisi hieman JKA:n varhaisvuosien
ongelmia. Siinä kerrottiin eri yliopistojen "Vanhojen Poikien Kerhoista" ja
niiden erilaisista lähestymistavoista karateen. Monet johtopaikat JKA:ssa
menivät Takushokun yliopistolle (Nakayama, Takagi ja Nishiyama). Sen sijaan
henkilöt, kuten Obata ja Saiko jäivät syrjään mielipiteineen joiden mukaan
karaten opettaminen tulisi olla pääasiassa palkatonta toimintaa. Takushokun
karatekat saivat palkkaa ja heidän lähestymistapansa oli muutenkin
kaupallisempi.
Olivatpa syyt mitä hyvänsä, Hosein ja Wasedan ryhmät erosivat alkuvuonna
1950 ja sitten 1953 tai -54 lähtivät myös Obatan ja Keion ryhmät. Jäljelle
jäänyt liittoutuma oli silti vahva ja se muodosti perustan nykyiselle
JKA:lle (vuoteen 1987 saakka jolloin JKA, Nakayaman kuoltua, hajosi kahtia -
suom. huom.). Koska JKA:ssa oli nyt enemmän liikemiesmäisesti ajattevia
henkilöitä kuten Masatoshi Nakayama, Teryuki Okazaki ja Kimio Ito, siellä
katsottiin enemmän tulevaisuuteen kuin nykyhetkeen ja näin heidän
toimintansa seurauksena syntyi nykyinen Shotokan tyylisuunta. Heidän
ideoimanaan alkoivat ohjaajakoulutukset vuonna 1956, joiden kolme
ensimmäistä opettajaa olivat Kanazawa, Mikami ja Takura. Takurasta en tiedä
mitään, mutta Hirokazu Kanazawaa ja Takayuki Mikamia pidettiin merkittävinä
nuorina karatekoina.
Nämä kolme jakoivat myös palkintosijat JKA:n mestaruuskilpailuissa jotka
pidettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1957. Kanazawa oli tuon käänteentekevän
kilpailun voittaja. En ole aivan varma, olivatko nuo kilpailut aivan
ensimmäiset karatessa, mutta tuota tapahtumaa pidetään kuitenkin nykyisen
urheilukaraten alkuna. Monissa tapauksissa tämä voisi merkitä myös jonkin
loppua, mutta JKA on aina pystynyt pitämään kilpailun tasapainossa muiden
osa-alueiden kanssa (kihon, kata) ja tarjoamaan "jokaiselle jotain karatea".
JKA on yksi monesta Shotokanin ryhmittymistä mutta voidaan kuitenkin sanoa
että mikään näistä ei harjoittele Funakoshin tavalla, jonka hän esittelee
kirjansa "Karate-Do Kyohan" ensimmäisessä painoksessa. Tämä oli
odotettavissa, ajat muuttuvat ja karatenkin on mentävä eteenpäin. Kuitenkin,
esimerkiksi Masatoshi Nakayama, joka toimi JKA:n päävalmentajana, oli
Funakoshi sensein oppilas vuosina 1932 - 1937, joten hänen karatensa
pohjautui Funakoshin opetuksiin. Muutokset joita näemme modernissa JKA:ssa
ovat luonnollisia seuraamuksia joita aika ja uudet sukupolvet tuovat
tullessaan. Siitä huolimatta nykypäivän katat ovat enemmän tai vähemmän
samanlaisia kuin "Kyohanin" toisessa painoksessa (1958). Tuohon aikaan
Shotokan oli jo vakiintunut ja ne jotka tyyliä harjoittelevat nykyisin
katsovat omien juuriensa olevan Gichin Funakoshissa. |