DIRK HEENE
Belgialainen Dirk Heene on syntynyt vuonna 1948. Hän on aloittanut karaten
harjoittelun 17-vuotiaana. Tuohon aikaan opettajia oli harvassa ja Heenekin
joutui hakemaan oppinsa Brysselistä harjoitellen eri tyylisuuntia.
Dirk on ollut Belgian maajoukkueessa vuosina 1970-1980 kilpaillen sekä
katassa että kumitessa.
Hän on myös viettänyt ankaran harjoitteluvuoden Japanissa 70-luvulla. Se oli
aikaa jolloin Japanin ulkopuolisille harjoittelijoille osoitettiin selvästi
mikä on karaten synnyinmaa. Heene oli yksi niistä harvoista hänen kanssaan
lähteneistä, jotka kestivät leikin loppuun saakka.
Taiji Kasen harjoituksiin Heene meni ensimmäistä kertaa vasta valmistuttuaan
Ghentin yliopistosta liikunnanopettajaksi vuonna -72. Sen jälkeen alkoivat
viikoittaiset matkat Pariisiin Kasen salille.
Joitakin vuosia myöhemmin Heene oli yksi Kasen luotto-oppilaista ja sai
toimia hänen assistenttinaan ja joskus myös tunnustelijanaan kun Kasen suosio
laajeni yhä uusiin Euroopan maihin.
Nykyisin Heene on pidetty ja usein nähty opettaja monessa maassa. Suomeen hän
tuli ensimmäisen kerran 18.1.1991 ja on sen jälkeen vieraillut maassamme useaan otteeseen.
Heene saapuu Suomeen joka vuosi elokuussa tuoden joskus myös muita belgialaisia
karatekoita mukanaan. Tällöin on mahdollisuus osallistua kahdelle peräkkäiselle
leirille. Tämä perinne, jonka aloitti edesmennyt F.K.S.A. ry., on jatkunut
yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1992. Lisäksi jyväskyläläinen Fudokan ry. on jo useiden
vuosien ajan järjestänyt keväisen Heenen ohjaaman leirin. |